OSA. 5.
- Kyllähän tuo muuten vaen ei taho tiineeksi suaha. Liekkö jottae puutetta?
- Joo,iliman muuta puutetta... saatura kun se sehhii homma pantiin aevan pelleilyksi! Saakutti kun ravattikaolanen sonni. Toesta seoli ennen kun oekija sonni suorollaan lykkäsi siemennet sisseen, Matti puuttu keskustelluun.
  - Joko taas, siinä suoroenesi, Martta tuhahti.- Oesit ees vierrahen aekana niinku immeiset...
Martta alkoi kaadella kuppeihin kahvia.
  - Nonnii, Seppo otahan sinäkin poekkee ja paa sekkaan, ennenkun se tuo Salme kaikki kerkijää tarjottavat syyvvä.
   Seppo laittoi sokeria kahvinsa sekaan ja unohtui sitä antaumuksella sekoittelemaan samalla kun vilkuili pöydän yli Salmea.
  - No poeka, juohan ny välillä sitä sumppija ennenkuin läikytät sen kokonaan tassille, naureskeli Matti pöydän päästä. Nolona Seppo otti nopeasti pullan palan suuhunsa ja hörppäsi kahvia perään, niin että oli suunsa polttaa.
 - Kök, köh! Jopas on kuumaa kahvija, nyt tais kyllä vainu palloo. Seppo manaili ja löyhytteli kädellään suunsa edessä niinkuin se olisi jotain auttanut.
  - Mitenkä ossookin olla noin kuumoo kahvija. Ootko sinä Matti suututtana tuon Martan kun se tämmöstä äity keittämään, Salme naureksi.
  - Sepä tuo muori on aena sevverran kiukussaan että keitoksettii on kiehumapisteessä.
  - Isä! Elä ny vieraijen aekana ala morkkaamaan, Salme suhahti.
  - Mitäpä vieraeta teällä. Ei sitä vävypoekaa tartte orijaella, Matti sanoi ja nosti kannikkaansa, piukean pitkä pieru purkautui valittaen vapauteen.
- Tuon takia sitä aena saa hävetä silimät päästään, Martta sanoi ja nousi kiivaasti pöydästä.
- Pierasethan sitä sinäki. Mitä kummempi seon? Matti tinkasi.
- No en ainakkaan immeisten aekana.
 Nuoret oli hämmentyneinä ja toisiaan vilkuillen kuunnelleet vanhanparin äksyilyä toisilleen. Salme hörppi kiireesti kupin tyhjäksi:
(jat.)