OSA. 25.
  - Tämäkö uskos jottae muuta. Aena ollunna semmonen jiäräpiä. Vuan ohan tuo ollunnna mukavakkii, Martta nauroi.
  - Oes ollunna palijo terhakampiki, vuan kun Martalla seon aena ollunna jokkii vaeva.  
    millo on piä ollunna kippijä, millon perse...
  - No joo, sorromnoo... Se on taas sitä isän kielenkäöttöö vieraehen aekana.
  - Täh? Ketteepä vierasta tiällä liennöö? Ja eiköön tuota suomeksi puhuta muuallakkii? Herrojen höpinöetä muka... Sanat on sanoja. Perse on perse. Eikae se muutu muuksi vaekka sannoo takapuoli?
  - Kyllä isäntä on oekijassa. Turha sievistely vie puhheesta kaeken värikkyyven. Minua ei aenakkaa haettoo sen tipan vertoo...
  - Tulukeehan ottaan kahavija. Oeskoo nämä ihan kihilajaeskahavit?
  - Eihän ny toki, ku eijoo sormuksijakkaa. Vuan huomisiltana onnii tos kysseessä.
  - Sitte Niemen emäntäkkii kihilajaeskahville...Muistahan Seppo sanua.
  - Pitäskö mein Salme käyvvä näöttäötymassä meillä kotona. Näkköö äetihhii jotta mistä seon kysymys.
  - Ohan tuo minut nähäny montahhii kertoo. Voehan se olla melekonen pommi... Ne kun ei taija tuon isän kanssa olla niitä henkiystävvii.
  - Minkäpä tuolle tekkööö kun se muori ei taijuu pienintää rippusta huummorrii. Onneksi tämä Seppo on ermuata. Tämän Sepon kanssa sitä suattoo puhhuu vaekka naesen tavarasta. Sei ala turhija sissittelleen, niin kun tuo mein tytär.
  - Noo juuuampa ny kahavit niinku immeiset. Leikkikkää sitte... Kaks samanlaesta värnäkettä... Martta sanoi happamesti.
 - Elä sinä muori ala toppuuttelleen.Kuhan kirkolle ampastaan niin naemisentyötä riittelee.
 - Höh, siinä paraski uhhoo...
   Punastellen häveliäästi nuoret niksauttivat toisilleen silmää. Ja kuin sopimuksesta nousivat pöydästä.
  - Kiitoset kahvista! Me lähdettään nyt Salmen kanssa katsomaan miten siellä Niemessä on asijat.
(jat.)