OSA.87.
 - Kaajetaan suurimmalle Herralle ensin. Jos kuolloo, niin piäsee pienellä tappiolla. Pistähän kuksa alle, Matti oli vedossa.
 - Top tykkänään. Ensin vaen vähäsen. Otappa Pökijö ja maesta.           
 - Esmiespä se männöö eiltäpäen, Pökiö naurahti.
 - No, perhana. Korijatkaa ruumis poekkee, jos siäret oekijjaa. Hölökynkölökyn seon menuva nyt, Kumarainen sanoi ja keikautti kuksan pohjille.
 - Oliko kun linnunmaetuva? Matti uteli.
 - Ihan on tolokkuva aenetta. Pikkusen vinkee jäläkimaku.
 - Joo, tietennii, kun on tislattu ihimispaskasta, Matti leikkijä laski.
 - Jo minä uattellinnii, kun tuoksahti sille itelleen, Kumarainen nauroi. - Hällä vällijä mistä on tehty kuhan männöö piähän ku kakilakki. Kerrannnii suap rentoutusta. Siellä kaapuntissa ku ei tohi. Siellä kaeken mualiman muorit vahtaa ja kantelloo suurille herroelle. Ja suuret herrat ne onnii kaohijan vihasija.
 - Kylläpä sitä suap pelijätä tätä meijännii isuva herraa. Suatanna kun männöö kusettii housuun kun se karijassee. Tietennii selevin päen...
 - Pökkiö hilijjoo. Sittä vasta suat puhhuu kun sulta kysyttään. Vuan kuajahhan isäntä lissee sitä ihimisjäläkee. Varmaan naesen läp männy ku on niin makossaa.
 - Nämäpä toeset polliisit ei vissiin tohi ponuva ottoo? Koura vuan kuksan piällä. Oekijjaa varovaesuuttahan seon. En minäkää ite ota sitä. Tarijuvan vaen vittumaesille vieraille.
 - Pökijö alahan maestoo ku esmies käsköö. Suatana seon putkareissu, jos ei peräti urannii loppu. Minä en kauvvaa kahtele niskottelevvii alammaesii, Kumarainen tolkutti.
 - Pökijö pistä silimät kiini ja uattele, että out naesen tavaran iärellä. Hyvältä se maestuu ja tuoksahtoo samalta, Viirto yllytti.
 - Eipä tässä muu aota. Pittee ottoo kun esmies käsköö. Ei  kae tuo uutta reikee tie?
 Pökiö kallisti lasiaan ja imasi pitkänkin ryypyn. Sitten makusteli, että kieli läsähteli. Otti jo toisenkin ryypyn:
 - No, helevetti. Parempatahan tämä on ku valtijon viina. Niin on kirkastakkii ku lähevesj. Ottakkee poijat ku esjmies käsköö. Huomen uamuna se tuas kieltee.
 Seppo oli istunut tuolillaan hiljaa. Toisinaan ottaen lasistaan ryyppyjä. Appiukko ei antanut lasin juuri vajeta.
Viinassa se on totuus miehestä, Matti aatteli. Seppo oli kai tyystin unohtanut Salmen koska ei sen kummemmin enää hätäillyt. Toinen kierros pontikkaa kelpasi jo hyvin. Matti itse otti säästeliäästi, mutta Kumarainen imi kuin pesusieni.
(jat.)