...kun selevitän! Kato,, vaekijjaahan se elämä on. Välistä melekkeen mahotonta. Suatana kun jalakapohojjaa kutissee, eikä piäse ruapimmaan. Ja muutakkii vaevanlissäähän tuota on rekisteröety. Että suama puolella männöö. Ei siinä mittää.

Ookko muuten huomanna että Vaekijjaa on!  Pistäösin tuossa kylillä, vuan tiijathän tuon. Heti helekkarissa olin siinä pankissa hampaenneen kiinni. Meinasi sukukalleovet olla entistä tavarroo. Joku sakara OTON jalustassa tarraosi kiini.

Kylänmies kävi kehumassa että hyvin mennee, vaen ei siitä puhunna miten otto onnistuu. Mennee kae se kortti niin issoon välämään, vaen se rahanotto tuottaa tuskaa- ei helepolla anna ees omija poekkee!

Vielähän tuo Otto on ollunna niin mukavana jotta mie jo aattelin vaekka muuttaa kämppäkaveriksi. Sorkkarauvan kaa . Mutta sittä huomasin että meitsi eijoo luotu kylymiin olosuhteissiin ja tiällä kesäsessä  ympäristössä yhä tolijotan. Kato kun se Sorkkaraota voe johattaa kylymään tyrmään.

Mukavahan se oes, että muuttii oes miettiny elämän perimmäesijä asijoeta. Siitä se kirkastuu ku jaksaa paskalla käyvvä ja miettijä... Älä ota tätä vakavasti!  Olematon aevo narikassa ja järki jättäny...sormi vielä tökkii. Saa nähä mitä huomenna!  -O-‎9.‎8.‎2013