KOIVU.

Sinä valkorunkoinen kaunotar,
sinä suven Suomeen tuoja.
Sinut varmaan on tänne lähettänyt,
tuo lempeä, kaiken luoja.
Sinä kesällä kauniissa puvussa,
meille helteellä varjoa annat.
Ja talvella tyhjillä oksilla ,
lumen raskasta taakkaa kannat.

Vaikka hyytävät viimat vinkuen
sinun oksia talvella raastaa.
Niin aina keväisin kuitenkin,
luonto uutehen leikkiin haastaa.
Mutta hetken vain kestää hurma tuo,
viheriäin lehtien noiden.
Kun jo syksyn myrskyt repivät,
lehtesi katteeksi lehtojen, soiden.

Sinun suojissa pikkulintuset,
kesäaamuisin kauniisti laulaa.
Ja pesässä oksanhaarassa,
sen poikaset ojentaa kaulaa.
Tämä sinulle kaikki tuttua on,
vuosi vuodelta aina se toistuu.
Kunnes sinunkin aikasi täyttyvi.
ja tuttu hahmosi poistuu..