Keväänmettästäjä kulki polkuaan positiivisellä mielellä. Aurinko tuhulasi lämpyvään risukassaanki, miksei ssis Kevväänmetästäjjään. Toki se sae naaman virneeseen ja talaven synkkyys oli poespuhallettu hempijän hevätuulen voemalla.

Kevväänmetästäjä käänti naamasa suoraan kohti aorinkuva, että sen kirkkaos häekäsi silimijä niin että piti silimät luppasta kiinni. Kevväänmettästäjä naotti täösin siemaoksin olemassa olostaan. Kevväämetästäjä aevan tunsi naamallaan kun terve rusketus vallui joka kuoppaan ja uurteeseen.

Pieni häerijötekijä ajatuskonneistossa vilikaotti vaaranmerkkijä, vaan päättävästi Kevväänmettästäjä sen lukitti äänettömälle. Ny ei pitäny olla mittää häerijötekijää naotintua pillaamassa. Viisaat kun sannoo aorinkon olevan vaarallista.

Kevväänmetästäjä nuuhki kevätuulen tuomija tuoksuja. Jostae kaokaa kantautunu lietepaskan kamala löyhkäkään ei saanut häntä hermostumaan, lukitus piti maniosti.


Kevväänmettästäjä loe sitte silimäöksen maesemaan, kun pilivenlonka tuli aorinkon etteen. Pieni -tana tuli Kevväänmettästäjän suusta. Silimijen saatua näkemäsä tietojenkäsittellyyn lukitus petti. Lukon salavat ja esteet rämähti paskaksi ja Kevväänmettästäjä kirosi saatapeetä. Silmä nääs oli tavottanu kaeken sen roskan joka peitti maesemaa. Oli karkkilootaa ja muovipussija - kammaa kaeknlaesta.

Aekasa kirottuvvaan Kevvänmetästäjä otti järijen kätteen ja alako suurimittaseen toemeen  kyykistyen sen roenen puoleen ja alakoe sullua roskija löytämääsä muovi kassiin. Siitäpä mieleen palasi Kevväänmetästäjän positiivinen mieliala. Paikan siistiminen toe hyvän mielen.

***
Nyt sitte onki vesisatteen vuoro. Lienee satanu koko yön. Tae eihän tuo kunnon sajetta - tihimomista- Kumminki Arska hukassa ja mittari näöttää +8. Ei paha!

-O-