PUNKERINKANKAA KIRKKOPYHÄ.

Erämaassa rauhallista,

luonto hiljainen huminoi

susi vaani saalistansa

karhu marjoja keräsi.
 

Sunnuntainen kaunis aamu,

helle päivä niin heleä,

oli jälleen koittamassa,

pouta seesteinen tulossa.
 

Silloin äkkiä kumahti

kirkonkello mahtavasti

susi kuonoa kohotti

karhu nousi katsomahan

mikä meininki menossa

onko uhka saapumassa.
 

Kutsui kello kummahdellen

kansaa saapumaan sanalle

saamaan hengen vahvistusta,

kutsua kuulemaan Jumalan.
 

Saapui kansaa kaikkialta

kulki korpien lävitse

pitkos puita ponnistellen

halki metsien osasi.

Veneelläkin vettä pitkin

kansa kirkkohon vaelsi.
 

Kirkko kansa tummissansa

virret vahvimmat viritti

komeana kaikui laulu

kirkonkattohon kajahti,

uloskin se etsi tiensä

siellä metsähän levisi.
 

Pappi, ankara rovasti,

luki saarnan tuomitsevan

syytti synneistä kovasti

uhkaeli tuomiolla

kadotukseenkin manasi

kauhustutti kuolemalla.
 

Pappi kiihtyi vain kovemmin

sivalteli saarnan säilä,

rahvas penkeissä vapisi

vakaa kansa kauhuissansa.

Joko turma nyt tulisi

viekö sielut saatanalle.
 

Tummat pilvet taivahalla,

raju ilmako tulossa,

jyrinää jo kuuluu tuolta

takaa korpien kivisten.

Salo maiden maisemista

suuren kuusikon sisästä.
 

Ukon valkoinen vasama,

tuli kirves taivahalta

iski ristihin rajusti

kirkon kattoon kapsautti,

tulen räystäisiin räjäytti

kuumat kielet nurkanpäihin.
 

Lensi laajalle kipinät

tuleen syttyi Herran-huone

kansa kirkosta pakeni,

ryntäs rahvas kartanolle.

Katsoi kauhulla paloa

tulen liekkein loimotusta.
 

Tämä kostoko Jumalan?

Syntiselle suunniteltu,

kun on palvottu Paroja,

sekä muita mahtavia

taika keinoja monia

noituuksia noudatettu.
 

Hiipui hiljalleen kekäle

lähti kansa raskain mielin

koti konnuilleen takaisin,

oman pellon pientarille.

Taakka painava povella

synti kuorma sielussansa.
 

Erä maassa jälleen rauha

poissa kellojen kumina,

Hauta ristit kummuillansa

katsoi kangasta karua,

viestejänsä hukka ulvoi,

luonto menneitä tarinoi.