KUN SEN HUOMAES... ??

Oli piika-Alviina ja oli renki-Kalle,

kumpiki viisikymppinen, hiukasen sen alle.

Isontalon palakolliset, olleet vuotta monta,

yhessä he uurastannee, työtä loputonta.

Kalle kyllä kaepaeli vierellesä naesta,

haaveili ja ajatteli illoen monenlaesta.

-

- Jospa oesi vierelleni naenen oekein kuuma,

saataes sillon kokia yhessä lemmenhuuma.

Huomannu ei ollenkaa ett´Alviina on naenen,

palakollinen, niinku hänki, aevan samallaenen.

Laput silimilläsä kuluki Kalle, monta vuotta,

Alviina kun haekaeli, Kallen perrään suotta.

-

Sattu sitte heinätöessä, kuurosaje kuluki,

sillon aevan sattumalta, tunteet tuli juluki.

-

Heinälavon katon alla Kalle huomas sen,

Alviinassa oliki - se naenen tulinen.

Kalle huomas, kulta oli liian lähellä,

huomaamatta meinas onnen ohi kävellä.

Niin he saevat toesesa ja rakkautta riitti,

ukkossajekuurua, he jäläkeenpäen kiitti.