VANAHA-TIINA.
Kevijästi jalaka nousee,
käjet rytmisssä heilahtellee.
Kun Mattilan vanaha Tiina,
askareissaan pyörähtellee.
Vaekka ikkää on pijan satavuotta,
sängypohojaan eijoo sortunu suotta.
-
Tiinan mieltä ei murheet paena,
millonkaa itku silimään ei tuu.
Kuijjeita aena mielessä hällä,
ussein tanssimaan innostuu.
Vaekka ikkää on pijan satavuotta,
sängynpohojaan eijoo sortunu suotta.
-
Tuhuman vitsin Tiina mielellään,
juttelun kevennykseksi heittää.
Suonikkaalla käjellään naoraessaan,
hampaattoman suusa tarkasti peittää.
Vaekka ikkää on pijan satavuotta,
sängynpohojaan eijoo sortunu suotta.
-
Käjet ristissä Tiina ei millonkaa,
siunaile ommaa elämistään.
Vaan ottaapi päevän kerrallaan,
eikä huolehi tulevaa mittään.
Vaekka ikkää on pijan satavuotta,
sängynpohojaan eijoo sortunu suotta.
-
Tiinankin loppu kerran tavoittaa,
tuskin silloinkaan synkkä hän lienee?
Hän nauraen hyvästit jättänee,
kultavaunussa kuolo kai vienee.
Pitkää ikäänsä siitä hän kiittää,
kun iloa ja riemua riittää.
Kommentit