POJAN POLKUJA

Poika kulki polkuansa mutkaista ja kaitaa

kaikki tuumi että renttu tuosta tulla taitaa

ei hän töistä välittänyt, ei huomisesta huolta

etsi aina elämäänsä iloisempaa puolta.
 

Vihellellen vaelteli metsäteitä myöten

vettä sai han lähtehestä puolukoita syöden,

suuren kuusen katvehessa nukkui kesäilloin

unituutulaulu itikoiten oli hällä silloin.
 

Sitten kerran tuli häntä kaunis keiju vastaan,

siivet läpikuultavat asuna ainoastaan

poika tuohon rakastui ja kulki keijun myötä

läpi suurten risukoiden se oli kovaa työtä.
 

Pojan silmät seurasivat keijun menosuuntaa,

tahtoi keijun syliinsä, ei haluaan voi muuntaa,

huomannut ei poikarukka metsälammen rantaa

kahlaa lampeen empimättä, kun vielä pohja kantaa.
 

Mutta lampi syveni ja vesi pojan peitti

keijun vuoksi urheasti henkensä hän heitti,

tyyni oli lammen pinta saaliinsa on viennyt

unelmiaan ei voi tavoittaa, poika ei sitä tiennyt.