OULUN POEKA

Oon Oulusta, sanua kehtaan,

laetapuolelta, varijosta tehtaan.

Ei minun elämä niin rapiaa oo,

kae herätän liikaa huomioo.

 

Isä juoppo on , äeti on huora,

on elontie mulla vaen, yksi suora.

Varijosta, varijoon se kulukenu on,

oon aevan yksin ja onneton.

 

Illat, yöt minä katuja kulen,

kotioven aena iltaesin sulen.

Äeti sinne kun miehijä tuo,

isä jossaen, kapakassa juo.

 

Ei kukkaa musta huolta kanna,

mihin voesin minä toevoni panna.

Elämäni niin synkkänä nään,

mietin jos aoton alle mä jään.

 

Siihen loppuisi tuskat ja huolet,

tylsyisivät jo pilikkaajaen nuolet.

Viimmein pääsisin huolista näestä,

eikä oesi ennää yksinäestä.