MYÖHÄINEN KEVÄT

Niin tummana kuusikko kohoaa,

tuuli tuskaansa oksissa huokaa.

Se haluaa meille kuiskuttaa,

että anteeksi hälle suokaa

kun en ennemmin kevättä tuonutkaan,

niin pitkään jouduitte odottamaan.'

 

Vielä kinokset korkeat odottaa ,

sulattavaa kevätsäätä.

Mutta jokapuolella näkyy vain

niin paljon lunta ja jäätä.

Miksi ei tuulet lämpimät vieläkään

eivät vielä tänne ylläkään.

Me seisomme korvessa kuunnellen,

kuinka kuuset humisten kuiskii.l

 

Ne kertovat meille: ett´oottakaa,

aivan pian meillekin kesä saa.

Sitten aurinko kaiken uudistaa,

eloon puhkeaa taasen metsä ja maa.

Minä kahmaisen sinut kainaloon,

ja puristan rintaani vasten.

Siinä yhdessä hiljaa kuunnellaan,

siks´tänne tulimme vartavasten.

 

Ilta ympärillämme pimenee,

tuuli hiljalleen kuolee pois.

Me aistimme mielessään, kumpikin,

kuin juhlaa tää hetki ois.

On jo myöhäinen ilta kun viimeinkin,

me lähdemme metsästä tuolta.

On taivaalla tähtiä valtoinaan

teerten kukerrus kuuluu suolta.

Nyt tiedämme että sittekin,

kesä varmasti vielä saapuu.

Ja tuulet leppeät, lempeät,

aivan kohta luoksemme joutuu.#