6.
YÖTÖN PÄIVÄ ARMOTONNA
heltehellänsä lamautti,
poltti hirmuhehkullansa
koko maiseman poroksi,
kuumatuuli tunturista,
minun päälleni puhalsi,
ihon kuori kasvoistani,
parran valkeeksi vetäisi.

Tuntui polte poskellani,
hiki virtana valuvi,
mehut parhaat pinnistetty,
virta kinttaissa vähissä,
olin kaiken antaneena,
valmis painumaan levolle.

Vielä kulki kumma kampe,
värkki mahdoton mateli.
Meni notkot nuolemalla,
harjut hankalat ylitti,
järven seljät seilaeli,
suosiolla suot selätti.

Mutta sattui kummallista,
tulin kartanon pihalle,
linnahan tuo lienee ollut,
oli vietävän komea,
hirsiseinät hirmuisimmat,
peruspaadet lie kivestä.

Kummastelin kartanoa,
siihen koslani pysäytin,
hätäisesti maahan pääsin,
olin kankea kivusta.
Monta päivää pääksytysten
ajanut rautaista hevosta.

Otin jälleen Kossupullon,
siitä siipaleet sipaisin,
otin vielä toisen kerran,
pohjaan pulputin putellin.
Nytpä näytti näppärältä,
Louhen kartano komea.