HEIMO JA HELINÄ

Heimo makkoeli sohovalla ettoneella,

uni meinoo silimeen jo uupuneella ,

vuan Helinä tuon arkeen pallaottee,

sotaiänellä korvoosa karijassee:

- Voe täötinen sinuahi ukko-raeskoo,

eipä mualimassa lie toesta yhtä laeskoo,

lonkkoo vettee ja turhia huaveiloo,

ja nuita taevaanrantojahi mualaeloo.

Vuan se laeskottelu se jiäpihi tähän,

kuulehan kun selostan aevan vähän,

eipä ennee tulekkaa uupumus paetaan,

ku talutan äijän hillasuon laetaan.

 

Kiäntee Heimo kylykee ja murahtaa:

- Helepommalla ne marijat torilta saa,

pistee rahhoo vuan syötiksi,heti nappaa,

ei tarvihe ihtiään suolla tappaa.

Vuan sepä ei ollunna Helinän mieleen,

naenen turvaotu voemaan ja terävään kieleen,

Heimon sohovalta pystyyn hän tempasee,

sitte ukkaasit selostaa jetsulleen:

- Sitäpä ei kysytä passooko tuuma,

eikä itketä säetä, oli kylymä tae kuuma

hillasuolle me huommenna paenutaan,

siellä sitte hillanmarijoja vaenutaan.

 

Peräkannaa marssii suolle ny pariskunta,

Heimosta hiukan vaekeeta on tuo astunta,

kumisuapas kun hiertee ja poltteloo,

ja muutennii rinnassa vaemaltoo.

Männöö Helinä eillä ja marmattoo:

- Tuommosesta äijästä ei mihinkää oo!

Pysykkö sinä ees siellä kantapäellä,

teällä metässä ei huaveissaan sua källäellä.

 

Suon laijassa Heimo viimmen havahtuu,

jo puhumaan aokijjaa hilijanen suu:

- Näen vähijä en kyllä ruppee noukkimmaan,

minä kävelen hillakkoon parempaan.

Nouki sinä tässä, ite vähä kahtelen,

jos marikon löyvvän iäneen hihkasen.

 

Tunsi Heimo suot hyvinnii tarkalleen,

oli merkinnyt hillasuot kartalleen

Niimpä suapuuhi sellaseen notkelmaan,

jossa hillaa on aevan keltasenaan.

Heimo rahkamättäälle istahtaa,

paestoo aorinko, siihen mies nukahtaa.

 

Vettee mies siinä unija kotvo aekoo,

kova kuorsaos hyvinnii kauas kaekoo,

sen Helinä tietennii tunnistoo,

ja heti iäntä kohti hän suunnistoo.

 

Suapuu Helinä iärelle nukkuvan miehen,

vuan ei jiä naesen aekomus puolitiehen,

kun hän Heimolle lukkeepi lakia:

- Minkä vuoksi näen ja minkä takia?

Niin poemii Heimo ja Helinä kahteloo,

kun mies hikipiässäsä ahertoo,

yhteistyöllä se somasti onnistaa,

kun vaemo olleilee vuan ja mies ponnistaa.