KARHU.

Synkässä kuusikossa,
kaukana siellä jossa,
karhulla on oma kotionkalo,
On kuusen juuren alla,
paikalla kai parahalla,
katseilta piilossa
suuri karhuntalo.

On karhuemo siellä,
nyt äreällä miellä,
se herännyt on vasta talviunesta.
Se kolossa on maannut ,
pentujakin kaksi saanut,
ilman syömistä
on selviytynyt talvesta.

Makeasti haukotellen,
ja hiukan murahdellen.
nyt karhuemo alkaa
nousta pesästään,
se nuuskii kevätilmaa,
ja aivan kohta kirmaa,
se kuusikossa,
pennut tulee perässään.

Muurahaisenpesän tonkii,
' ja sieltä suuhun onkii,
se ensimmäisen aterian
kirpeän.
Ja kulkiessaan soita ,
se kahmii karpaloita,
toimimaan saa siten,
vatsansa se kipeän.

Se kulkeepi nyt sinne,
juuri miss´on jyrkkä rinne.
siell´ hirvenhaaska
niitä maukas odottaa.
Ja kyllä ruoka maittaa,
ei sekään yhtään haittaa,
vaikka pöytätavat
hiukan siinä unohtaa.

Näin aterian päälle,
karhuille niin lystikkäille,
nyt mäenlaskuleikki,
mieleen juolahtaa.
Ja ennenkuin on ilta,
niin korvenlaitamilta,
karhujen mäenlaskuriemu
kajahtaa.