MIKON METKUJA .

Sepe juosta jolkotteli

silmät kiiluivat katalat.

Kieli riippui, lerpatteli,

tassut tarmolla taputti

metsätiellä mennessänsä,

salon synkeän sisässä.

Tuli vastaan Mikko kuoma,

huiskahäntä huljutteli.

Pohti mietteitä monia,

kepposia suunnitteli.

Nähdessänsä kuoman tuumi:

- Voihan hukka ystäväni,

onhan mielestäin mukava,

tavata näin tuttavia,

kavereita niin hyviä!

Lähde kuoma kumppaniksi

tuolla kaukana tapasin

saaliin aivan melkomoisen,

paistikimpaleen komean.

Jospa tuttavat tomerat,

yhdessä se noudetahan?

Sepe muikeena murahti:

-Jospa taasen huiputtanet,

panet pinhuusiin pahasti,

itse saaliin suihin pistät.

Onhan tässä jo opittu,

oppimarkat maksettuina!

Mikko mielevä sanovi:

-Älä kuoma nyt mökötä,

vanhaa viitsi vaikeroida,

ne on aikoja sovittu,

ystävinä ymmärretty!

-Jospa lähtisin mukaasi,

nälkä kurnii vatsassani,

sudennälkä on minulla,

hiukaa aivan hirmuisesti.

Kohta juoksivat peräkkäin,

ensin kettu, hukka sitten,

johan seudulle tulivat,

missä häkki kummallinen,

häkki ihmisen tekemä,

sutta varten suunniteltu.

Johan Mikko taas sanovi:

-Sinä ootkin vahvanlainen,

tuolla paisti on mehevä,

aivan niin kuin meitä varten!

Näytäppäs sinä minulle,

miten on saalis saatavissa?

Susi häkkihin menevi,

luukku kiinni loksahtavi,

Mikko nauraapi hyvästi,

Sepe-suden hölmöyttä.