LUMISATTEESSA
Suurina , pehemeinä limppeinä,
leijjaelee lumihiutaleet alas.
Niinku pumpuliin se kietoo kaeken.
Puut ja pensaat seisovat kaoniina,
niijen oksiin lumi tekkee taetetevoksija.
Kattelen tuota lummoutuneena.
Uttuinen satumaa muovostuu siihen,
aevan minun silimijen etteen.
Lunta tullee aena vaen lissää,
peittäen alleen kaeken entisen.
Astelen tuonne lumisen metän sissään.
Niinku holovina kaareotuu puijjen oksat
pääni yläpuolella, taevas jää johonki piiloon.
Valakijjaa pumpulija joka puolella,
koristeltuna kuusijen viherijällä värillä.
Mettän haokottava hilijasuus, saa minut
itteniki pysähtymmään ja ajattelemmaan
kuinka palijo jää semmonen vaelle,
joka ei tämmöstä koskaa pääse kokemaan.
Hilijasuus päättyy mettäkanan siipijen
kiivaaseen räpyttellyyn ja sen ääneen.
Lapsellisuuven puuskassa heittäyvyn
selälleni lummeen. Heiluttelen raajojani.
Siinä se on! Lumienkeli, valamiina vaekka
sujelusenkeliksi? Minulle yksinäeselle!
Kommentit