VIIMMEINEN......

Kirkonkellojen kumu kaekuu yli peltojen.

Joku on saanu kulettua tiesä perille.

Tahikkaen moekaavin lyönnein,

kellot ilimottaa että kaekki on rajallista.

 

Suuret männyt kirkkotarhassa saavat taasen,

niinkuin tuhansia kertoja ennen,kuulla

viestin suureen tuntemattomaan.Pieni varpunen,

männyn oksalla, voisi olla se sielu joka

on liukumassa ikuisuuteen.Kellojen soijessa.

 

Lennä varpunen, poes täältä pimijästä ja

kylymästä, sinne missä kukkaset kukkii

ja on aenaenen aoringonpaeste ja pouta.

Sinne missä ei murheet paena, eikä huolet

ahista. Sinne mistä ei tarvitte ikinä palata.