VIIMMEINEN......
Kirkonkellojen kumu kaekuu yli peltojen.
Joku on saanu kulettua tiesä perille.
Tahikkaen moekaavin lyönnein,
kellot ilimottaa että kaekki on rajallista.
Suuret männyt kirkkotarhassa saavat taasen,
niinkuin tuhansia kertoja ennen,kuulla
viestin suureen tuntemattomaan.Pieni varpunen,
männyn oksalla, voisi olla se sielu joka
on liukumassa ikuisuuteen.Kellojen soijessa.
Lennä varpunen, poes täältä pimijästä ja
kylymästä, sinne missä kukkaset kukkii
ja on aenaenen aoringonpaeste ja pouta.
Sinne missä ei murheet paena, eikä huolet
ahista. Sinne mistä ei tarvitte ikinä palata.
Kommentit