.KETTUTARHALLA.

Synkkä syksy-yö,

pimeä ja vettäsataa.

Ketut nukkuu rauhassa

yön tunnit hiljaa mataa.

Vain joku ääntää unissaan,

vapaana kai laukkaa.

Ja joku toinen saalistaa,

ja jänispaistin haukkaa.

 

Jostakin kuuluu kahahdus,

tuolla näkyy pienivalo.

Jo vilkahtaapi toinenkin,

pimeä tarhaajan on talo.

On tarhaajien viholliset

jälleen liikkeellä.

He ketut aikoo töhriä,

mustalla mönjällä.

Näin rikolliset hiippailevat.

toisen nurkissa.,

 

He mustaa mönjää kantavat,

jokainen purkissa

.Jo ehtivät he sotkea

muutaman elukan.

Kun syttyy valot,

paljastaen koko porukan.

On hälytykseen talossakin

väki herännyt.

Kiireessä vähän päällensä,

vaatetta kerännyt.

 

Sen verran sentään siinä on

aikaa kulunut.

Että hiipparit jo ovat

matkoihin luistanut.

Murheella katsoo tarhaaja,

tarhansa tuhoja.

Hän miettii miksi ihmiset

ovat näin pahoja.

 

Kun rehellisen yrittäjän

ainut leipäpuu,

on tuhottu ja töhritty,

jo siinä turhaantuu.

On tarhaajalla hommansa

nyt pakko lopettaa.
Kun tarhat huligaaneilta,

ei enää rauhaa saa.

Saa yhteiskunta lisää vaan

nyt huollettavia.

Kun roistot saavat tarhoissa

vapaasti riehua.