.KETTUTARHALLA.
Synkkä syksy-yö,
pimeä ja vettäsataa.
Ketut nukkuu rauhassa
yön tunnit hiljaa mataa.
Vain joku ääntää unissaan,
vapaana kai laukkaa.
Ja joku toinen saalistaa,
ja jänispaistin haukkaa.
Jostakin kuuluu kahahdus,
tuolla näkyy pienivalo.
Jo vilkahtaapi toinenkin,
pimeä tarhaajan on talo.
On tarhaajien viholliset
jälleen liikkeellä.
He ketut aikoo töhriä,
mustalla mönjällä.
Näin rikolliset hiippailevat.
toisen nurkissa.,
He mustaa mönjää kantavat,
jokainen purkissa
.Jo ehtivät he sotkea
muutaman elukan.
Kun syttyy valot,
paljastaen koko porukan.
On hälytykseen talossakin
väki herännyt.
Kiireessä vähän päällensä,
vaatetta kerännyt.
Sen verran sentään siinä on
aikaa kulunut.
Että hiipparit jo ovat
matkoihin luistanut.
Murheella katsoo tarhaaja,
tarhansa tuhoja.
Hän miettii miksi ihmiset
ovat näin pahoja.
Kun rehellisen yrittäjän
ainut leipäpuu,
on tuhottu ja töhritty,
jo siinä turhaantuu.
On tarhaajalla hommansa
nyt pakko lopettaa.
Kun tarhat huligaaneilta,
ei enää rauhaa saa.
Saa yhteiskunta lisää vaan
nyt huollettavia.
Kun roistot saavat tarhoissa
vapaasti riehua.
Kommentit