ELOKUUN KUUTAMOLLA.

On järvi niin tyyni ja pintaan sen

kuu hopeisen sillan valaa.

Minä kuljen rannalla haaveillen,

ja rakkaintain mietin salaa.

 

Jospa oisit tässä mun rinnallain,

haluaisi en mitään muuta.

Kuin tuntea läheisyytesi vain

ja yhdessä katsella kuuta.

 

Mutta yksin täällä mä harhailen,

kerron kuulle mä ikävääni.

Se on haavetta vain jota kaipailen,

kuu sekoittaa aivan pääni.

 

Joudun valtaan outojen voimien

sielussain sulosävelet soittaa.

Ja aivan kuin unessa toimien,

minut outo lumous voittaa.

 

Minä näen rakkaani saapuvan,

tuolla orhilla korskuvalla.

Minut rakkaasti syliinsä sulkevan,

tuon tuuhean koivun alla.

 

Voi kuinka on tulista lempensä tuo,

kun hän huulteni mettä maistaa.

Ja himoiten rakkauden mettä juo,

sekä tuoksuja lempeni haistaa.

 

Mutta äkkiä lumous haihtuu tuo,

olen rannalla aivan yksin.

Ei rakkaani minulle lempeä suo.

emme kulje käsityksin.

 

Kuu vain vieläkin siltaansa veteen luo,

laineet liplattaa aivan hiljaa.

Ja hämärä ylleni seitin suo,

tuuli heiluttaa kypsää viljaa.