HILLASSA

Edessäni avautuu hillasuo

niin kaukana on autoteistä

on minulle toivepaikka tuo.

mustikoista en huoli niistä

Nyt intomiellä saavun sen luo

varmaankin luonto parhaimmat herkut suo.

 

Jo kauan ,varhain kesällä

on suota tarkkailtu

ja ystäville ,tuttaville

varmaksi sanottu,

-ei tänä vuonna hilloja tule näille main,

sen soita tuolla kierrellessä huomata sain.

 

Nyt alkaa olla hetki tuo

kun hillat kypsyvät

ja keltaisina houkuttaa

mua kultapallot hyvät

-Kun ei vain löytäis kukaan muu

sais herkut maistaa oma suu.

 

Mä katson eteheni

näen marjoja loputtomiin

ja aivan kumma kiihko

tarttuu minun jäseniin

On äkkiä saatava talteen tuo

minkä karu suo ihmiselle luo.

 

Minä kiihkoni vallassa ryntään

noiden kultaisten mättäiten luo

mutta enpä muistakaan että

on allani hyllyvä suo

sinne kaulaani myöten uppoan

vain vaivoin itseni pelastan.

 

Nyt suon reunalla istun

mielestäin kiihko on kadonnut

ei ahneus hyväksi koidu

sen on luonto näin opettanut.

Rauhoittuen nyt sankoni täyteen saan

tämä riittää mulle,kukin osallaan!