HERRA HUUSKONEN.

 Hän olikin Herra Huuskonen

kylän kuulu ja kaikkien tuttu.

Usein kylän pubeja kiertelee

kaljan kerjuu on tuttu juttu.

Joku ,säälistä tuopin kustantaa

siten rauhan vähäksi aikaa saa.

 

Oli Huuskonen aikoinaan

herrasmies, aivan diblomi-insinööri.

Mutta kaiken pilasi kurkku tuo

joka onkin oikea rööri.

Pikkusievässä päivät kiertelee,

muut halveksien häntä katselee.

 

Herra Huuskonen uskoi rakkauteen

jota nainen voi hälle antaa.

Hän tahtoi palvoa, rakastaa

naista käsillään hellästi kantaa.

Mutta viina vei naiset luotaan pois,

kuka juopon kanssa nyt olla vois.

 

Löysi Huuskonen naisen ihanan,

kauniskasvoisen, sinisilmän.

Mutta hänkin tiellään on kokenut,

viiman viiltävän, jäisen ja kylmän

Myöskin häntäkin viina hallitsi,

elämänilon putelliin kahlitsi.

 

Oli viileänkylmä syksy-yö

punkku maistui ja pakkanen puri.

Sylikkäin istui nainen ja Huuskonen

kumpikin kohtaloaan suri.

Lujemmin toisiaan vasten tahtoivat,

mitä muuta, pakkaselle he mahtoivat

 

Syyspäivän kuurainen aamu saa

sylikkäin siinä yhä he istuu.

Kädet vieläkin toistensa ympärillä,

väri poskillaan vai haalistuu.

Pakkanen on armahtaa tahtonut,

ja kahleista kaikista vapauttanut.