ELETTIIN SITÄ ENNENKIN.

Nythän muistelen vähäsen

elämistä vanahain aekaen,

tuolta viiskytä luvulta,

vuosilta niin ahtahilta.

Oli maaseutu varaton,

velekaesija olijoeta,

muuvan kanttura metästä

koetti antaa maetopuolta.

Akka yksinään yritti

hoetaa talavet eläemiä,

melekeen ruuatta kituvat,

paska pelekkä tuotoksena.

Äijä tienestiin yritti,

markan, kaksi tienaamahan,

huonot taksat vaen tekivät,

tilipussin surkijaksi.

Pirttivilijelys kukosti,

akka puski lapsosia,

navetta-ajan välissä

uuven lapsen pyörähytti.

Ei sen kummemmin potenu

lapsivuoteen vaekeutta,

Kohta taas oli tulossa,

lapsi uusi kätkyvessä.

Talavipuolella paleli,

kuura jääti pihtipielet.

Viima jäätävä puhalti,

rakosista harvan seinän.

Eipä kuitenkaa volistu,

elämistä surkuteltu,

eikä turhista otettu

huolta, painaan hartioita.

Päivä kerralla jotenki

entisaekaan toimittihin.