VAARA VAANII VIIDAKOSSA.

Pieni, Paavo Pussirotta,

metsänpolkua potalsi,

peloitti niin kauheasti,

kauhu kurkussa kuristi,

tuntui turhan tympeältä,

hätä hermoja kiristi.

 

Oli lähtenyt lähelle,

siihen toisen tammen luokse,

etsimään vähän evästä,

sopivia syömisiä.

Nälkä vatsassa valitti,

mourahteli moittivasti.

 

Yhä loitommas yritti,

huomannut ei joutuvansa,

yhä kauemmas kotoa,

tuttavilta tanterilta,

kunnes huomasi kamalat,

silmät suuret katsomassa.

 

Pieni, Paavo Pussirotta,

peloissan vähän valitti,

katsoi kunne suunnistella

turvahan kotipihalle.

 

Mutta minnekkä menisi?

 

Vaara vaanii viidakossa,

peto pensaiten takana,

häijyt hampaat haukahtavat,

hukka kohta jo perivi,

pian surma saapumassa.

 

Kaivoi Paavo Pussirotta,

mahapussista patukan,

väkevintä pippuria,

sekä purtilon punaisen.

 

Otti pippurin väkevän

pölyksi sen hienonteli,

patukalla sen pusersi

purtilossa pienemmäksi.

 

Hukka Hirmuinen Hutale,

katsoo silmät hehkuvana,

joko nappaisi mokoman

roikkumasta pussirotan.

 

Kieli roikui roikaleella,

silmät säihkyen sähisi,

maata raapi kynsillänsä

pelottavasti murahti.

 

Tuli Paavoa lähelle,

pölyn heitti pussirotta,

Hukan Huitaleen nenälle,

pahan ketkun kuonon päälle.

 

Mikä aivastus, ahistus,

haukkoi hukka henkeänsä,

piiloon puikahti ketale,

Paavo pääsi pintehestä.

 

Huomas Paavo Pussirotta:

- Paras seikkailla kotona,

katsottava, harkittava,

muistaa vaaroja vasiten,

olla tarkka kulkiessa,

niin ei sattuma satuta,

eikä kauhut kurkistele.