TAAVI&HILIMA.

Siinä jonki aekaa seorusteltiin,

sitte Hilima jo naemisiin tahtoe.

Taavi vastaan yritti änkyttää,

vaen minkäpä Hilimalle mahtoe.

Niinku pässiä narussa talutettiin,

Taavia tuotapikkaa naemisiin.

 

Taavi yritti pakkoon jo karata,

suunnitelemia tarkkoja laati.

Vaen Hilimapa pitiki varasa.

yölläki Taavin viereesä vaati.

Eihän Taavi kuitenkaa mittää voe,

hänen korvissa tuomijon kellot soe.

 

Niin pappi sannoe sen aamenen,

siitä alakoe se Taavin piina.

Oli Hilima kuin orijapiiskuri,

Taavin lohukkeeksi löyty viina.

Selevinpäen ei ennää kestänykkää ,

tuota surkijaa perheelämää.

 

Yhä vaekijampaa oli elämä tuo,

Taavi aevan silimissä kuihtui.

Kun häntä aena vaen moetittiin,

Taavin maalima ihan luhistui.

Mettään oksanhaaraan hän köyven vei,

nyt ei ennää kukkaa haokkunu ei.