LUMISATTEESSA

 

Suurina , pehemeinä klimppeinä,

leijjaelee lumihiutaleet alas.

Niinku pumpuliin se kietoo kaeken.

Puut ja pensaat seisovat kaoniina,

niijen oksiin lumi tekkee taetetevoksija.

-

Kattelen tuota lummoutuneena.

Uttuinen satumaa muovostuu siihen,

aevan minun silimijen etteen.

Lunta tullee aena vaen lissää,

peittäen alleen kaeken entisen.

-

Astelen tuonne lumisen metän sissään.

Niinku holovina kaareotuu puijjen oksat

pääni yläpuolella, taevas jää johonki piiloon.

Valakijjaa pumpulija joka puolella,

koristeltuna kuusijen viherijällä värillä.

-

Mettän haokottava hilijasuus, saa minut

itteniki pysähtymmään ja ajattelemmaan

kuinka palijo jää semmonen vaelle,

joka ei tämmöstä koskaa pääse kokemaan.

Hilijasuus päättyy mettäkanan siipijen

kiivaaseen räpyttellyyn ja sen ääneen.

-

Lapsellisuuven puuskassa heittäyvyn

selälleni lummeen. Heiluttelen raajojani.

Siinä se on! Lumienkeli, valamiina vaekka

sujelusenkeliksi? Minulle yksinäeselle!