Alotanpa uuven Kalevalamitallisenjutun Kalevalanpäivän merkeissä.

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

ESIRUNO

Enhän mie poloinen poika

miesi varrelta matala

tohdi käydä taisteluhun

runokilvan koitteluhun,

näillä surkeilla eväillä,

mitättömin valjaineni.

Mikä ratsussa vikana?

Vaikka ratsuni ravakka

kuopii, hirnuu tallissansa.

Hepo mielisi menoihin

kovimpihin koitoksihin.

Kun vaan ohjastaa osaisin,

sopivasti suitsitella.

Tässäkö se pulma juuri?

Mutta selkään kun yritän

heittää herja hietikkohon.

Suistaa miekkosen murahan.

rutakkohon runteleepi.

Tai jos kaulasta silitän,

lempo näykkii leuallansa.

Myöskin korvansa koreat

lerpallensa lupsauttavi.

Arvokas on humma sulla!

Onhan kultaiset kaviot,

hopeaiset harjaksensa.

Silti siipensä sirommat

eivät kestä koitoksissa.

Toiset, tammatkin, tasaiset

korkealla kurvailevat.

Minun kaakkini kamala

pysyy maassa vatsallansa.

Vielä keinoja kehität?

Minkä tuolle nyt tekisin?

Kuinka saisin suuremmaksi

siivet saakelin sivakat

korkeuksiin kurkottavat .

Tuonne aurinkoon ajaisin,

kultapalloon ratsastaisin.

Tämän ratsuni ravakan,

konin maassa piehtaroivan.

Mutta jos sulat sulavat?

Mitäs siitä marmattaisin?

Siivet uudet kai rakennan,

sulat pistän paikoillensa.

Laitan lankusta laveat

siivet suuret, kestävämmät.

Kesto puuta kelpuuttaisin,

honkaa paksuinta peräti.

Sitten tervalla sivelen

höyhenissä pyörittelen.

Jopa näyttäisi hyvältä

siivet aivan aidommilta?

Antaahan ajan kulua.

Mitäs tässä tuskailen,

konin kuntoa kiroan.

Menköön matkoihin mokoma!

Ostan hienon härrävärkin

jolla taivaita tavoitan.

Nousen päälle pilvipeiton!

Sieltä katselen kaverin

kamppailua humman kanssa.