12. KULTAINEN KANTELE HELISI

 

- Jos on sulla mieli vahva,

tahto vankka ja vakava,

harkita kai voisin sulle,

soittokeinoa jaloa,

mutta vanno varmemmasti,

ettet nöyryyttä kadota.

Etkä väärin taitoasi

muiden turmaksi toteuta.

-

- Oi sä suuri mahtajani,

merenvaltias vakava,

vannon kautta kalleimpani,

sielu parkani pakosta,

etten etsi väärin elkein,

tiedon keinoilla tulosta.

Olkoon muistissa minulla:

Soitto soikoon lieventäen

surun sielusta pahimman.

-

Lähti hurja merten mahti,

syviin aaltoihin sukelsi,

kuului soitto hempeästi

se jostain Väinöä läheni.

Tunsi kummaa kirvelyä

poltti poskia kovasti,

olo outo rinnan täytti,

soinnut kiihkeät sydämen.

-

Katsoi Väinö rantamalle,

näki hiekassa jotakin!

Varovasti tarkasteli,

tutki kunnolla asian.

Mikä kiilsi auringossa,

meren rannassa kumotti?

-

Näki kantelen hopeisen,

koristeltu ruusukkeilla.

Kannet kullasta olivat.

hopeasta hauraat kielet.

-

Otti Väinö polvillensa

soittimen salaperäisen,

pani sormet kielillensä,

tienoon täyttivät sävelet.

-

Helisi näin kaunis soitto,

halki maiden ja merien,

löysi paikat riitaisimmat,

etsi kurjimmat sopukat.

Hymyyn taipui jäykät huulet,

nauru kasvoille kohosi,

sävel antoi lohdutusta,

elämän taistoihin karuihin.

-

Soitti Väinö jatkuvasti,

aina kantele helisi,

sodat loppui kaikkialla,

riidat surkeat väheni.

-

Oli kaikki hienommasti,

joillakin perin hyvästi.

-

Soitti Väinö uutterasti,

tuli miehestä legenda.

Tarinat on talletettu,

Kalevalan kirjasehen

sinne kansien sisälle!