12. KULTAINEN KANTELE HELISI
- Jos on sulla mieli vahva,
tahto vankka ja vakava,
harkita kai voisin sulle,
soittokeinoa jaloa,
mutta vanno varmemmasti,
ettet nöyryyttä kadota.
Etkä väärin taitoasi
muiden turmaksi toteuta.
-
- Oi sä suuri mahtajani,
merenvaltias vakava,
vannon kautta kalleimpani,
sielu parkani pakosta,
etten etsi väärin elkein,
tiedon keinoilla tulosta.
Olkoon muistissa minulla:
Soitto soikoon lieventäen
surun sielusta pahimman.
-
Lähti hurja merten mahti,
syviin aaltoihin sukelsi,
kuului soitto hempeästi
se jostain Väinöä läheni.
Tunsi kummaa kirvelyä
poltti poskia kovasti,
olo outo rinnan täytti,
soinnut kiihkeät sydämen.
-
Katsoi Väinö rantamalle,
näki hiekassa jotakin!
Varovasti tarkasteli,
tutki kunnolla asian.
Mikä kiilsi auringossa,
meren rannassa kumotti?
-
Näki kantelen hopeisen,
koristeltu ruusukkeilla.
Kannet kullasta olivat.
hopeasta hauraat kielet.
-
Otti Väinö polvillensa
soittimen salaperäisen,
pani sormet kielillensä,
tienoon täyttivät sävelet.
-
Helisi näin kaunis soitto,
halki maiden ja merien,
löysi paikat riitaisimmat,
etsi kurjimmat sopukat.
Hymyyn taipui jäykät huulet,
nauru kasvoille kohosi,
sävel antoi lohdutusta,
elämän taistoihin karuihin.
-
Soitti Väinö jatkuvasti,
aina kantele helisi,
sodat loppui kaikkialla,
riidat surkeat väheni.
-
Oli kaikki hienommasti,
joillakin perin hyvästi.
-
Soitti Väinö uutterasti,
tuli miehestä legenda.
Tarinat on talletettu,
Kalevalan kirjasehen
sinne kansien sisälle!
Kommentit