10 ELO UUSI AUKEAVI

Loppui viinat Väinämöisen,

oli tyhjänä putelit,

simahtanut pitkällensä,

taju kaukana kehosta.

Kuorsaa palkein paisutellen,

kauas kuuluvi jyminä.

-

Nukkuu päivän puhkuellen

viikon vierivi kedolla,

kunnes kahden viikon päästä,

korppi lennosta lehahti.

Nokkas korppi nokkavasti,

poskikarvoja kutitti,

-

Johan tunsi tuskan tuosta,

siitä valveille havahti,

raottaapi silmiänsä,

katsoo lintua lähemmin.

Ottaa koura korpin kiinni,

niskat naksahtaa nasevat,

ateria valmis aivan,

ruoka runsahin pivossa

Voimistaapi korpin koipi,

rintaleikkeet vahvistaapi,

alkoi toipua potilas,

kuntoutua kolhustansa

-

Veri turskui leuallansa,

partaa höyhenet koristi,

kumu kuului kurkun päästä,

repes rinnasta murina,

Väinämöisen ruokaillessa,

syötyään pedon sydämen,

linnun verta juotuansa.

-

Mitään muistanut ei miesi,

kaiken alkoikin alusta,

mielessä ei muisteloita,

eikä kaipuukaan kolota.

Alkaa katse kirkastua,

olo tuntua hyvältä.

-

Tuumiskeli Väinö tuota,

mitä joutessaan tekisi,

kuinka hetket huomioisi,

ettei hulluksi tulisi,

painuisi mieli murheiseksi.

-

Katsoi kauaksi merelle,

aavan päälle silmäeli,

näki hirmuisen otuksen

lähestyvän joutuisasti,

kohti rantojen rajoja,

varmaan hiekalle haluten?

-

Etsi Väinö syrjemmältä

rannalta kiven murikan!

Peto saapui polskutellen

rannan kaisloja hamuten,

silmät leiskui liekehtien,

kita suitsutti savua.

-

Peto nousi rantamalle,

tavoittaa Väinöä yritti,

oli muoto suuren hauen,

pyrstö valtava perässä,

tavoitteli saaliiksensa,

miestä, karvaista urosta.