AURINGONLASKUN AIKAAN !
On aurinko laskenut metsäntaa,
pilvi taivaanrannalla punertaa.
Sitä haaveillen katsovat Hulda ja Heikki,
niin lumoava heistä on tuo valon leikki.
Heikki katsoo kauan ja lausahtaa:
Eikös olekin kaunista, ihanaa.
Kun kuparinvärinä taivas hohtaa,
moni tähän aikaan rakkaansa kohtaa.
Heikki kietoo kätensä Huldan kaulaan,
ja kauniilla äänellä hänelle laulaa.
- Sinä voisitko minulle iäksi tulla,
niin kaipuu on puoleesi polttava mulla.
Hulda silmiin Heikkiä katsahtaa,
sitten nauraen hänelle lausahtaa:
- Mitäs vaimolla tekisit poikamies,
piikaa aattelit minusta kukaties.
Heikki ääneti on aikaa vähän,
sanoo sitten:-Nyt on tultu tähän,
minun rintani vuoksesi pakahtuu .
Oi viimeinkin omaksi minulle tuu.
Mutta Hultapa kaiken leikiksi lyö,
vaikka Heikki häntä aivan silmillä syö.
Mutta mitä myöhemmin tapahtuu,
sen näkee vain kesäinen yö.
Kommentit