5. JÄNNITTYI JO JÄYKKÄ JOUSI

Lumottuna neito katsoi,

tuota soittajan komeutta,

vahvat kourat hellitteli

kieliä kanteleen hyväillen,

taikasoinnut kiehtovina,

Impin sielua tavoitti,

kyynel nousi silmihinsä,

varsi tunteista vapisi.

Sormet sousi kanteleella

jalka tahtia tapaili,

silmät leiskui liekehtien,

veri poskia punasi.

Soitti Väinö sorjimmalle,

ihanalle impyelle,

soitti kaipuunsa karuimman,

ikävänsä suunnattoman .

Viimein loppui kaunis soitto,

Väinö kättänsä ojensi,

hyväili jo neidon hiusta,

tukkaa kultaista kokeili!

Onko moinen, totta vainen,

vaiko kangastus korea

Väinön silmiin singautettu,

noussut houreena nevasta.

Tunsi koura silkkitukan,

silmä tarkasti sanovi,

kaunis on tuo neitokainen,

kylän tyttöjä parempi,

kuni kaunis keijukainen,

ilta usvainen kedolla.

Koitti rinnan kumpareita,

katsoi kaulan kauneutta,

huulet huulia hamusi,

kieli sattui kielen päälle,

nenä, toiselle tapasi.

Tunsi Väinö kyljissänsä,

poltteen kuumaksi tulevan,

jännittyi jo jäykkä jousi,

oli vankkana vasama,

nyt on tullut aika lemmen,

tunteen kuumana palavan.

Tuuli puhkui puistikossa,

vedet koskissa kohisi,

rakasteli nuori Väinö,

Impi vastasi ilolla,

varret notkeat halusi

kokea tuon ihmeellisen,

suuren tunteen tuiverruksen,

ihmeen kauneimman kokea.

Nousi vuoksi, laski luode,

yö jo synkkyyden sysäsi,

ensilemmen leiskunnassa,

nuoret kahden vain olivat,

eipä kenkään katsomassa.

Jopa lausui Väinö viimein,

sanoi sattuvan sanansa:

- Oi mun kaunis kultatukka,

armas Impeni, unelma,

tulethan mun vierelleni,

vaimoksi ja kumppaniksi,

elon kuohuihin kovihin,

arjen tuimiin taisteluihin.

Vahvat yhdessä olemme,

voimat riittää vaikeuksissa.

Impi päätään kallisteli,

katsoi Väinöä sulosti,

sanoi sitten kiusoitellen,

leikki mielellä sipisi:

- Eihän rikkautta minulla,

köyhän miehen tyttärellä,

muutenkin olen mitätön,

korven tyttö oppimaton.

- Nyt et turhia puhele,

itseäsi soimaele,

kovin mulle oot sopiva,

Väinölähän tarkoitettu.