26.

OTTI VÄINÖ KUKKAKIMPUN,

puskat tuuheat kätehen

haisteli, ja sommitteli

kukat kauniisti kokohon

taivutteli latvuksia

lehti hankoja puristi.

Lausui loitsun lempeämmän

taian tepsivän lorusi

tarun keksi kelvollisen

runot pitkätkin pakisi

nousi tuoksu taivaallinen

tuli häilyvä hämärä.

Valkeana usva leijui,

sumu sankea levisi

täytti penkit Väinön pirtin.

pirtin jyhkeän sisälle,

kuului jostain soitto vieno

sävel tulvahti tupahan.

Seisoin siinä tietämättä

mikä meininki menossa

nipistelin itseäni

olenko vieläkin unessa

vaiko jatkuu ihmellinen

uni Väinölän tuvassa.

Tunsin tuskan pinnassani

sormet vahvat kaulallani,

aistin tuoksutkin tuhannet

kuulin Väinön voivotukset

loitsut tuikean tuliset

tarpeelliset taika keinot.

Koetin nostaa jalkojani

notkautella nilkkojani

mutta paikallaan pysyivät

niin kuin kiinni liimattuna.

Hätä tuosta jo tulevi

tuska nousee tunnostani

jäänenkö tupaan iäksi

täälläkö on kohtaloni?

(jatkuu)