23.

- TÄMÄN SORMUKSEN SOMIMMAN

annan sulle palkkioksi,

että muistaisit useinkin

auttaa loukkuun joutuneita,

vaikka kammottaa tilanne

aina rohkeus ratkaiseepi.

Sitten huulilla hipaisi,

poskeani tuulen lailla,

pilvi purppuranpunainen

levisikin laakson päälle.

Sinne neitonen katosi

haihtui lailla keijukaisen.

Siinä jälleen yksinäni

mietin minnekä menisin,

järki tahtoi kankahalle,

mutta jalkani vetivät

rimpi suolle surkealle

nevan hetteisen perälle.

Jalka sattui sammalehen

koipi mättäiden välihin,

rämmin suota suutuksissa,

neva mieltäni närästi,

mutta pakko taivallella

mihin jalkani halusi.

Raskaammaksi kulku muuttui,

taival takkusi pahasti,

takaisin kai kalliolle

en mä voinutkaan palata,

upposin jo kaulaa myöten

joko kuolo nyt tapasi?

Kukkakimput kaulallani

loisti kauniina yhäti,

sormus hohti sormessani

taika voimaansa sädehti.

Sitä pyyhkäisin kädellä,

jopa helpotti tilanne.

(jatkuu)