22.

SAVU SANKEA LEVISI

täytti tienoon huuruisena

suomut seljästä varisi

limat lähti rinnuksista

karvat kaameat katosi

hirviöstä henki haihtui.

Mitä silmäni näkivät,

mitä kuulin korvillani?

Neito kaunein ja ihanin

seisoi siinä viehkeänä.

Kultaista väriä hiukset,

iho kuulas kasvoillansa,

silmät tähtinä palavat,

huulet näyttää mansikoilta.

Minulle kädet ojensi,

sanoo sitten sointuvasti:

Oi sä mahtavin ritari

sydämesi lie peloton?

Minut piinasta pelastit,

laukaisit tuon taian julman,

joka piinannut minua

vuosisadat lakkaamatta.

Neitonen pian syleili,

antoi suukon huulilleni.

Syliini hänet rutistin,

tunsin tunteenkin ihanan.

- Palkita sinut haluan,

tekosi niin suurenmoisen,

se ei luonnistu monelta,

onnistu ei poikasilta.

Kätensä heti ojensi,

mitä nyrkkiin piilottanut?

Avaa sormensa somimmat

loistaa siinä kämmenellä

sormus kultainen korea,

timanteilla kirjaeltu.

Sormeeni sormuksen pujotti,

kulta renkaan suunnitteli.

Hehkui, loistaen, säteillen

antoi tunteen turvallisen.

(jatkuu)