19.

 

SULJIN SILMÄT PUOLITELLEN,

luomet viiruina vakoilin

taivaan pilvenhattaroita,

niiden mennessä ohitse.

Kauas niiden matkatessa

taivaan rantojen rajalle.

 

Rauha huokui kalliolla

kosken pauhina unetti.

Lempeästi linnut lauloi

tuuli kasvoja hyväili.

Muistanut en muinaisia

olin taas nykyajassa.

 

Mutta silloin loiskahdellen,

vesi virrassa värähti,

ääni kiiri korvihini ,

koko tienoota satutti.

Loppui siihen linnun laulut,

ylös tempausin samassa

Katsoin virtaa purppuraista,

joen juoksulle vilaisin,

näinkin liskon hirmuisimman

juuri nousevan vedestä.

 

Suomuinen on sillä selkä,

päätä seitsemän selässä.

Kurkki pitkän kaulan päässä,

suukin ammollaan jokainen.

Liekit syöksi syövereistä,

savu sierainten sisästä

 

Nyt on loppuni lähellä,

mainen matka päättymässä.

Peto murskannee muruiksi

minut vallan kappaleiksi.

Siinä vartoin ja vapisin!

Kauhu raastoi raivoisasti,

tuska tuikea tiheni

Otus maallekin yleni,

astui ranta hietikolle

Raajat, kauheat koparat,

kohta kurkkuun tarttumassa.

Suljin silmäni samalla,

käyköön kuin on käydäksensä

 

Tunnen kuuman hengityksen,

kielet partaani lipovat.

Jäykistyy jo jäntereeni,

kuolo kohta kai tulossa.

(jatkuu)