17.

 

ISTUI VAITI VANHA VÄINÖ,

kauan katseli hevosta.

Puri partaa miettiessä,

sormin viiksiä veteli.

Nousi tuosta koivillensa,

pollen pellolle lähetti,

sitten laittoi hirvi paistin,

siitä kimpaleen sivalsi,

antoi siivun vieraallekin,

aimo kappaleen vetäisi.

Liha raakaa keittämättä,

paistamattakin peräti.

Veri tippui paistin päältä,

hurme laidasta levisi.

Pedon lailla tartuin tuohon,

hampaat häijysti, murisin.

Väinö hotki annostansa,

liha suussansa litisi.

Kuola purskui parrallensa,

vedet silmistä kihosi.

Kun on syöty syötävämme,

riitti tehtynä roteva.

Saatu voimaa villin hirven,

suden tyylillä täkätty.

Vatsat tyhjät täytettynä,

mahat onttoina olevat.

Väinö varttaan kiskotteli,

haukottelikin halulla.

Pani siihen pitkällensä,

karhuntaljalle simahti.

Kuorsaus kaikui karmeasti,

koko kartano tärisi.

Ajattelin parhaintani,

siihen heittäysin minäkin.

Olin poikki ponnistanut,

kaiken matkalle manannut,

Oli aika huili hetken,

keho vaatikin osansa.

Sukelsin näin unten maille,

aivan outoihin oloihin.

Siellä sattui sattumusta,

monenkaltaista tapahtui.

(jatkuu)