TUOMAS JA TILTA.(kuutamolla)

Oli mahottoman kaonis kuutamoilta,

kun lähtivät kahestaan Tuomas ja Tilta.

Tuota korreeta kuuta kahtommaan,

järvenrantaan kuunsiltaa ihhaelemmaan.

 

Käsikynkässä saapuvat järvenrantaan,

astuu Tuomas kenkäsä lehemänlantaan.

Jalaka siinä sivvuun jo luiskahtaa,

Tuomas päesitkkaa maahan tuiskahtaa.

 

Tilta tirahtaa:" etkö ennää tolopillas pysy,

raohallinen kävely ei voemija kysy.

Ethän vaen oo korkkija haestanna,

siitä viinaputellista maestanna."

 

Sannoo Tuomas:"Maestelin aevan vähän,

rohkaesuksi vaekijaan pulumaan tähän.

Kahohan Tilta aattelin sulta kysellä,

että voetasko luonnossa lemmiskellä"

 

Tilta Tuomasta kattoo:"-Johan nyt !

vanaha horisko ukko on eksyny,

että täälläkö alettas lempimään,

siitä touhusta alan kyllä empimään.

 

Tuomas suuttuu tuosta ja kivantaa,

aevan punaki poskille livahtaa:

- Sepä saaki sitte olla, jukolaota,

kun ei ennää rovvalle mikkää aota,

suat raohassa olla tuomijopäevään,

en ennee usko pieneen onnenhäevään.

 

Erillään he kulukevat vähän matkaa,

sitte viimein Tuomas jo puhetta jatkaa:

- Uattelehan kun oesi mukavoo panna,

se maestusu paremmin kun mikkaa manna.

 

Johan Tiltanki silimiin tuli syttyy

ja äskeiset puhheet täösin ylittyy,

kun lempivät luonnossa Uapo ja Tilta,

käen kukunta kuuluu vaen rantamilta.