KOTKA&JÄNIS

Kotka uljas, liiteli taivahalla,

poutasäällä, ajalla parhaimmalla.

Aivan yksin se siellä lentää vaan,

ystävää ei sillä oo ainoaakaan.

 

Siellä korkealla on avaraa,

sieltä tarkasti kaiken nähdä saa.

Kotka huomaa pellolla jäniksen,

siellä harhailevan, yhtä yksinäisen

 

Kotka ajattelee:-Onkohan tuo ,

joka ystävän lämpöä minulle suo?

Alas pellolle, varoen laskeutuu,

kotkan varjo jänikseen kuvastuu.

 

Jänis hädissään pakoon rynnistää,

siihen pellolle kotka yksin jää.

Pettyneenä katsoo jälkeen sen:

-Ystäväksi en kelpaa jäniksen?

 

Jänis metsässä kiittää onneaan:

-Onneksi sentään pääsin pakenemaan.

Kuolema tulee usein ylhäältäpäin,

äiti ainakin aikoinaan opetti näin.

 

Toisen ajatukset jos piilossa on,

tarkoitustaan tietää on mahdoton.

Ystävää ei oteta, kun halutaan,

ystäväksi aidoksi kasvetaan.