IMMEN LÖYSIN IHMEELLISEN

 

Kuljin, kaartelin kylillä,

yksinäni, vailla noita

tunnusmerkkejä hyviä,

joista nähdään silmäyksellä

onko mies ihan mitätön,

vaiko kunnon kansalainen.

 

Moni katseli kysellen,

kysellen ja kuulostellen

onko miehellä mahikset

täyttää tarkoin vaatimukset,

josta kasvaisi lopuksi,

yksilö niin hyödyllinen.

Eihän sinkkuna sikiä,

yksin kasva poikasia,

on siis tehtävä tilaus,

varattava vaimon puoli,

joka synnyttää sopivat

tyttäret ja poika lapset.

 

Siispä mestoille menoksi,

jospa vaikka onnistaisi?

Löydän tyttösen mukavan,

joka ollut käyttämättä,

on siis ehta ja siveä,

ilman miehen kosketusta .

 

Kohtasin sen sattumalta

aivan summassa tapasin

neidon, muita kaunehimman

Immen kalpean, ihanan.

kainon, pienen, nöyränlaisen,

jonka perheeni emoksi,

otan kohta vierelleni.

 

Katsoin kerran, katsoin toisen,

katsoin kerran kolmannenki,

johan tuon sanoiksi saatoin,

tyttärelle tuumiskelin:

 

- Voiko olla noin sorea

ihmiseksi synnytetty?

Voiko olla noin ihana,

kuolevaksi tarkoitettu?

Voiko olla noin heleä,

eloon julmaan juurrutettu?

 

Kenties kohtasin unelman,

ihmeen suuren sattumalta?

 

- Jospa kertoisin sinulle

tunteet kuumat kummalliset.

Lemmen tuskani tuliset,

rinnan poltteen riuduttavan.

 

Impi kainosti hymyili,

silmät kutsui kaihoisasti,

mulle merkiksi säteili,

teki homman helpommaksi.

 

Jopa notkistin nikamat,

pistin polvet permannolle,

siihen neitosen etehen,

viereen impin ihmeellisen.

Käsi tarttuikin kätehen,

huulet lausui lausehia,

suuni silmukat sopersi,

kieli keksi kiemuroita,

sanaleikkejä somia,

lystikkäitäkin runoja.

Immen saisinko omaksi,

kaunokaisen vierelleni,

elon taipaleen varalle,

perheen suuren saamiseksi?

 

Impi vaieten hymyili,

käänsi päänsä kallellensa,

sitten suullansa sanovi,

rusohuulin hurmaavasti:

 

- Toive turha tuo totinen,

ajatus niin kummallinen,

sitä en minä sulata,

enkä pohdi ponnekkaamin.

Minäkö vaimoksi tulisin,

surkealle supparille,

sulle raatamaan rajusti,

ääreen hellan heilumahan,

lasten purkuhun panisit,

mahan suuren kantajaksi.

Ehei, siihen en säkerry,

suostu en mä sellaiseksi

pirttihirmuksi, pahaksi.

Luisen nyrkin nyrhimäksi,

äksyn miehen potkimaksi.

Sielun säilytän siveän,

aarteen parhaan murtamatta.

Luojalle kaiken kuljetan,

puhtaana kuin saadessani.

Mene siis sinä mokoma,

muille maille vierahille,

jossa huorat on hupina,

portot vahtii porraspäissä,

 

Impi siiville solahti,

nousi tyttö lentimille,

oli enkelin näköinen,

täällä käynyt kääntymässä?

 

Katsoin kaiholla perähän

neito kaunis huiskutteli,

mulle miehelle nololle,

syntiselle saatanalle!