VANHUS.

Vanhus hyljätty tuo harmaapäinen,
syrjäänjätetty niin yksinäinen.
Muistelee mielin katkerin ,
eloaan silmin itkuisin.

Vähän hälle kohtalo suonut,
murhetta vain elämä tuonut.
Leivänpalan kuivan järsinyt,
kivut ja tuskat kärsinyt.

Ponnistellut uhkia vastaan,
tyhjin käsin ainoastaan
Räntäsateessa tarponut,
tuulet myrskyisät tuntenut.

Mikä merkitys lie ollut tällä,
tällä kurjalla elämällä.
-Vaikka parhaani kyllä koitin,
hätäisesti itseni voitin.

Nyt on päämäärä saavutettu,
tyhjät ovat pusero, reppu.
Hiljaa silmänsä ummistaa,
uneen ikuiseen uinahtaa.