KIPUVA JA TUSKOO

- Voe rietas kun tuasennii kolottee,

tuota polovia, lonkkoo ja ohtoo,

joka paekkoo juilii ja vaemaltoo,

pakottee jokkaesta nivelkohtoo,

ikävuuvet ei kellekkää sallaa tuu,

vaevat kaekille aekanaan ilimaantuu.

 

On kulumavikkoo ja tementijaa,

heimereitä ja mitähän lienöö?

mikä lempo tuolta pöntöstäkin

joku tarkalleen muistinnii vienöö,

pelätä saa myötääsä eikösjuu,

että tikka pönttoon jo asettuu.

 

Joka uamu on tietennii armo uus,

kunhan jotennii liikkeelle viäntee

vaekka kippeetä tekköö niin kuitenkaa,

ei pie liian suuresti iäntee,

liijan suuren vallan jos vanahuus saa,

hyvinni pijan liikut se lopettaa.

 

Tolokusti kynttä kettoon eikös vaen,

kovan piästä sen pehemijän löytee,

mitä hättee immeisen laenkaan on

kun se ruvisleipä koristoo pöytee,

er assii varmaanki sitten lienee,

kun kielestä makijan mavun vienee!