KULKIJA & KUKKA .

Kuljin pellonpiennarta yksinäin ,
silloin kukan kauniin edessäin näin.
Se kasvoi varjossa suuren puun,
antauduin sen keralla keskusteluun.

-Miksi kukka kaunein sä varjoon jäät,
enemmän toki elämää valossa näät.
Siirry kukkani kaunehin aurinkoon,
auringossa mielelläin kanssasi oon.

Kukka sanoo: -Ymmärrä ystäväin,
on minulle Kohtalo suonut näin.
Vain varjossa voin jatkaa elämää,
sitä sinun on vaikeaa ymmärtää.

-Terälehteni aurinko kuivattaa,
tämän varteni hennon kuihduttaa.
Varjoon kuulun, täällä mun hyvä on,
päivänpaisteessa oon aivan onneton.

Sinne varjoon jätin mä kukan tuon,
toki sille elämän hyvän suon.
Kukat toiset valossa viihtyvät,
toiset hämäriin varjoihin tyytyvät