HERMANNI & MARI :

Sipolankylässä Hermanni ja Mari,
elivät yhdessä, komea pari.
Yhdessä pellolla he ahkeroivat,
kortensa kekoon näin toivat, niin.
Ja Hermanni tuumi:- Ei meille tämä riitä,
Luoja ei milloinkaan laiskoja kiitä.
Eiköhän osteta vain lisää maata,
ei kai se taloutta kaada, niin.
Ja Hermanni ostikin naapurin pellot,
kävi ympäripyöreitä digitaalikellot,
Hermanni pellolla aina vain raatoi,
risutkin ojista kaatoi, niin.

Hermannin täytyikin navettaa jatkaa,
suunnitella kerinnyt ei lomamatkaa.
Suurempi karja ja koneita lisää,
velat painoi Hermanni-isää ,niin.
Ja lapsien kanssa aina uurasti Mari,
vanhimmat heistä, ne Samppa ja Kari,
pikkuisen kyllä jo apua toivat,
tekivät sen minkä voivat, niin.
Ja Hermanni ahkeroi vain yötä päivää
elämässä ollut ei enää onnenhäivää.
Työtä ja tuskaa vain elämä antoi,
hän synkkää mieltä jo kantoi , niin.

Hermanni huomasi ei tämä passaa,
tää liikaa kyllä jo minua rassaa.
Ensin vien lomalle tuon vaimon rakkaan,
matkalaukut tänään jo pakkaan , niin.
Ja sitten mä muutankin elämäntapaa,
järjestän niin että oon joskus vapaa.
Lomalle lähden ja terveyttäni vaalin,
ympärille ystäviä haalin, niin.
Ja Hermanni tuumi :- Ei direktiivit mua määrää,
vaikka ne herrat niiden kanssa niin häärää.
Minä oon Isäntä minun talossa aina,
Herrat ei kyykkyyn mua paina, niin.