LYYTIN KAA LYPSYLLÄ.

Kun Lyyti on lypsylle mänemässä
sillä silimät innosta loestaa,
huivin kutrijen ympäri sitasee,
ja sormukset sormista poestaa,
Kumisaappaat jalakaasa pujottoo,
vyöllään korostoo sorijaa vartaloo.

Lypsysangon kätteesä tempasooo,
mua käskijen määree mukkaan,
peräkannaa navettaan marssitaan,
Lyytin kaoneos nousoo mun tukkaan.
Aevan hellästi pusun suulle mossaotan,
ja toestan sen kerran muutaman.

Sitte paenumme lehemiä lypsämään
maeto kuohuen sankkoon laolaa,
minä Lyytiä lypsyssä aottelen
hieron harteita ja venytän kaolaa.
Työjumppa on nääs aena paekallaan,
kunto säelyy kun tiukasti reenaellaan.

Yhä Lyyti vaen lehemijään vetelee,
pistää nänneihin Tummeli rasvaa,
käsinlypsy lihakset kasvattoo
hauis kaoniiksi palloksi kasvaa.
Kädet raotaeset nännejä puristaa,
se kummasti hierojan kuumaksi saa.

Tuntitolokulla siinä vaen lypsetään,
mutta maetoa aena vaen riittää,
Lyyti välillä syvvään hengittää,
ja hierojan taetoja kiittää.
Kyllä vastaki Lyytin kaa lypsylle meen,
jos tuo meikää mukkaasa pyytänee.