RANNALLA

Hän istuu yksin rannalla
ja vieläkin odottaa
vain tuijottaen aaltoihin
mi silmiinsä heijastaa
nuo päivän säteet viimeiset
kuin langat hienot,kultaiset.

Hän odottanut on rannalla
jälleen yksinään koko kesän
jo monta vuotta siitä kun
hän menetti ystävän
vei riita hänet aaltoihin
sinne katsoopi hän
silmin kyyneleisin.

Ei palaja ystävä koskaan
hän ei sitä ymmärrä
että hän mennyt on ainaiseksi
sulkeutunut on ympyrä
kesä kesältä rantaan hän saapuu vaan
kuin luottaen ystävään saapuvaan.