POUTA:

Oli tuulet jo kauvvan liehtoneet,
ja pilivet taevaalla soutaa.
Vaen viikkokauvvet kuitenki,
on päevä, päevän perästä poutaa.
Luonto vettä huutaa ja valittaa,
sajetta, sitä joka virvoettaa.

Helle jatkuu vaen eikä pisaraakaa,
virkistävvää sajetta saaja.
Tuolla aevan kulottunu jo on,
heinäpelto suuri ja laaja.
Kuivuessaan maa aevan halakeilee,
kuolinkouristuksissaan se tuskaelee.

Luonto muuki aevan hilijenee,
purot kuivuu ja solina lakkaa.
Linnut laolamasta on lakanneet,
ei etes tikka puita hakkaa.
Kaekki kuolemaa vastaan taestoa käö,
eikö missää vielä pelastusta näö.

Vaen sitte jo kerran jyrähtää,
pilivet mustat taevaalla kulukee.
Koko taevaan kannen ne vallottaa,
aoringon tarkoen taaksesa sulukee.
Kohta saje niin rankkana kastelee maan,
koko luonto juo vettä jannoessaan.