JOMPEROISEN JEKKU

Jumperoinen lekotteli sammalmättähällä,
mitä lienee mielessä vekkulilla tällä,
Repolaisen Mikolle hän kepposia laatii,
sepä paljon miettimistä Jomperolta vaatii.

Vihellen Mikko kulki metsätietä pitkin,
ketunhäntä kainalossa, suussa sikaritkin,
ylväästi hän asteli kuin hieno herra vainen,
kun yllättäen vastaan tulee herra samanlainen.

Valepuvun itsellensä hankki Jomperoinen,
uskotteli metsässä onkin Mikko toinen,
ällistyen Mikko katsoi omaa peilikuvaa,
samanlaisen Repolaisen häntää heiluvaa.

- Päivää kuoma, sanoi Jussi, mitä kuuluu sulle,
eiköpä se kovat ajat näille paikoin tulle,
susilauma suurenlainen, pistää meidät suihin,
Jomperoinen pakeni jo maisemihin muihin.

Repolaisen Mikko tuosta otti heti hatkat,
päätäpahkaan pakoon juoksi peninkulmamatkat,
mutta Jomperoinen nauroi, jekku toimi hyvin,
nyt on Jussin maisemissa rauha kaikkein syvin.