KARHUVAARIN HERÄTYS

Se on vanha karhuvaari,
talven nukkunut kolossa
siellä vanhan kuusen alla
juuren jyhkeän lomassa,
kauan kesti kellotella,
kauan vartoilla kevättä.

Alla paksujen kinosten,
nukkui Kontio komea
korven keisari kai suurin
salon valtias vasiten.
Päätä nosteli jo hiukan,
vesi selkään jo solahti,
kuoppa täynnä kosteutta,
reuma ryhtyvi pahaksi.

Ärähteli karhuvaari,
karjahti salon Kuningas,
kun on kesken nokkaunten,
pakko montusta herätä.
Karjahteli, nuuskiskeli,
kuono korkeella tuhisi,
joko loppui pitkä tauko,
joko aika on herätä.

Vaikealta tuntui aivan
unet silmistä kerätä,
siristellä kirkkauatta,
metsän hajuja tajuta,
kunnes muisti ukkoparka,
kevät yllätti kovasti,
Kesä kohta kynnyksellä,
nytpä kuorsaukset lopussa.