TÖYSÄNTYTÖN SURU

Kovin on mieleni apea,
mieli musta, masentunut,
kun on elo niin etova,
olo aivan onnetonta.

Naapurit nenä vinossa,
silmät aivan sirrillänsä,
mua katsovat kahesti,
kolmestikin kurkistavat.

Juorupuheita pitävät,
naljaellen nakkelevat
jutut joutavat sanovat
Töysäntytön turmioksi.

Olen itkenyt monesti
surrut kovaa kohtaloa,
raivonnut sekä rukoillut,
suruun syönyt suklaatia.

Olen ootellut osaton
vuotellut oon jatkuvasti
milloin tuttuni tulevi,
oma heili saapunevi.

Kultaa on mulla ikävä
kainaloonsa päästä tahdon
aivan sydäntä lähelle,
siellä murheet unohtuvi.