HEINON SYRJÄHYPPY !

Sepä suuri Heino Leino,
mies tuo mahtava, mahoton,
mietti näitä, mietti noita.
mietti syntyjä syviä,
aatoksia ahtahia,
aivan pinnaa jo kiristi,
hikinahkaa hiillosteli.

Johan saatteli sanoiksi,
leukaluuta louskutteli,
partahaivenet pärisi,
kulmahampaat kirskahteli,
silmät kummasti kipinöi
otsanahat kurtisteli.

- Kuuleppas sinä hemesti
rinnallani taivaltava,
nyt on huonosti tulokset,
seikat sietämättömästi.
Aivan oon minä pulassa
piukeassa pinhuusissa.
Keitos pohjahan kärähti,
paloi aivan hiillokseksi,
kun en tempaissut ajoissa.
vekkulia vempaimesta,
siemen upposi syvälle
alkoi siellä kasvamahan.

Misu akka on mitätön ,
levitteli, houkutteli,
aivan käski ja kehotti,
vienosti näin viekotteli,
antoi tissistä sipaista,
taputella kannikoita.

Minä miekkonen mitätön ,
sorruin naisen nappuloihin,
punahuulisen suloihin,
kiharoihin kiehtovihin .
Johan tissistä sipaisin
taputtelin kannikoita.
Silloin valtaansa vetäisi,
otti aivan pauloihinsa,
raiskasi minut väkisin ,
pani vallan penteleesti.
Minkä mahdoin mä mitätön,
mitä mahdoin kiimaiselle?

Johan vaimokin vavahti,
meni aivan kalpeaksi,
aivan valjuksi valahti,
veri naamalta pakeni.
Sitten äkkiä sähähti,
karjahteli kaameasti.

-Mene matkoihis mokoma ,
paholainen,huoripukki ,
ihan iljetys ikävä,
ukko aivan oksettava.
Mene helmoihin Misukan,
syliin huoran, huononnaisen.

Otti kaulimen kätehen,
ajoi Heinon huonehesta,
syksyyön syliin sysäsi,
antoi potkun persehelle,
hyvästit sano ijäksi
jäähyväiset ainaiseksi!